26.7.2017

Joskus pitää uskaltaa


Miten yksi itikka pystyykin aiheuttamaan näin paljon vahinkoa? Olen täynnä yhden itikan tekemiä paukuroita - tiedän että on yksi ainoa itikka koska se tuijottaa mua katon rajasta ja voin kuvitella miten se suunnittelee ensi yön herkutteluhetkeä mulla. Noihin paukuroihin ei auttanut antihistamiini, mutta työkaveri vinkkasi kokeilemaan hunajaa, jota kokeilin heti kotiin tultuani eikä ole sen jälkeen kutissut. Nyt haluaisinkin kuulla, että mitä vippaskonsteja teillä on hyttysen puremaa lievittämään?

Olen ollut tässä viime aikoina parin kaverin kanssa liikenteessä, joilla on ihanat lapset ja oli tosi kiva kuulla jälkikäteen, että olin ollut todella kiva täti. En tiedä olenko sanonut sitä täällä, mutta mä aina aluksi jännitän lasten seurassa, varsinkin pienempien. Vanhempien lasten (nuorten) kanssa sitä ei ole, vaan voi tuosta ohimennen vaikka kysyä, että onko Roni Back kiva (on se), kun voi ilmetä että seuraatte samaa tubettajaa. No ihan kohta mä pääsen taas harjottelemaan pienten lasten kanssa, kun menen moikkaamaan (sekä tietty hemmottelemaan) kummilapsia. 


Oon tässä kirjoitellessa saanut vihdoin katsoltua muutamia Netflixin sarjoja eteenpäin ja nyt on ollut vuorossa OITNB, jonka muutamat jaksot ovat saaneet mulla aikaan kiukkua ja ällöä. En spoilee enempää, jos siellä on teitä jotka ette ole vielä viitoskautta katsoneet, mutta sanon tämän - Piscatella. Mä oon usein leffoja/sarjoja katsoessani aika tunteellinenkin, mut joskus ne hetket sille on aika erikoisia. Esimerkiksi Titanicin lopussa, ei minkäänlaisia tuntemuksia, mutta Terminator 2 lopussa täydet vesihanat auki. 

Sain muuten eilen illalla vadelmasmoothiesta vispipuuroa. Sitä tuli repeiltyä vielä tänäänkin työkaverille, että miten on mahdollista. Jos joku haluaa kokeilla niin näillä aineksilla saa: 250g maitorahkaa, 100g metsämarjakeittoa, 250g vadelmaa (tuoretta), 1rkl psylliumia ja 5g kookoshiutaleita. On siis todella hyvää ja täyttävää, mutta juotavaa se ei ole - lusikka siis mukaan!


Mekko - Nanso / Laukku - Furla / Sandaalit - Zalando / Hiuskoriste - H&M

Päätin taas tänään heittää tämän ihanan Nanson mekon päälleni. Se oli suoranaista tuuria, että löysin tämän Tuurista. Pitääkin katsoa ehdittäisikö siellä tänä kesänä käymään. Mekko on ollut muidenkin mieleen, koska multa on usein kysytty että mistä olen mekon löytänyt tai kenen valmistajan tekemä. Harmi siis, ettei tätä taida enää mistään löytää - ellei ihan tuurilla hyppää eteen. Lisäksi halusin piristää asua tuolla hiuskoristeella, jonka ostin viime vuonna Jazzien aikaan, kun olin kaverin kanssa H&M:llä hassuuttelemassa. 

Naurattaa miten paljon olen muuttunut, kun vertaan itseäni siihen ysiluokalta päässeeseen Piiaan. Piiaan, joka ei halunnut ostella vaatteita ellei ollut ihan pakko. Piiaan, joka vähät välitti mekoista mutta joutui tappelun kautta pitämään päättöjuhlassa leninkiä. Mä olin tosiaan sellainen joka pukeutui... wait for it.... FARKKUIHIN ja flanellipaitaan. Paljon on tuo pukeutuminen muuttunut, jonkun mielestä rohkeammaksi, mutta itse sanoisin että omanlaisekseni. En nyt ole yhteiskunnan mielestä se kedon kaunein kukka, eikä mulla sellaiseen ole edes halujakaan. Mä oon hyvin tyytyväinen elämääni näin, toki sitä painoa otetaan terveyden takia pois, ettei sitten vanhempana kaikki paikat prakaa. Jalat mun kuulemma pitäisi peittää (muiden takia) koska ne on kuulemma "ihan karseet tolpat, että silmiin sattuu", mutta jos mä menisin pienen elämäni peitellen ja häpeillen, voisinko sitten kuolinvuoteella sanoa eläneeni? Nauttineeni jokaisesta sekunnista? Jos olisin ollut kuin vanha Piia, en voisi sanoa eläneeni, mutta nyt voin koska elän ja nautin. Noista "ihan karseista tolpista" huolimatta. Muistakaa tekin elää, ettei sitten myöhemmin kaduta. Viis siitä, mitä joku muu ajattelee, tai kenen silmiin sattuu, sillä jos sun silmiin ei satu niin antaa mennä vaan! 

37 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä ihana hyvän mielen blogi, tänne tekee aina silloin tällöin mieli tulla kurkistamaan. :) Eletään todellakin täysillä nautiskellen, antaa vaan muiden ihan rauhassa nähdä vaivaa toistenkin asioista, ellei omat riitä. :D Kiitos vadelmasmoothie/puuro vinkistä, vadelmien kypsymistä odotellessa, jeejee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että käyt kurkkimassa ja tulee hyvä mieli. :) Kyllä se elämä täytyy elää, nautiskellen ja toki niitä huonojakin puolia pitää olla - tasapaino näet. Mutta että voi sitten elämän lopuksi todeta, että oli tyytyväinen miten eli. Jos esim. joku haluaa matkustaa, niin sillon pitää matkustaa. Jos joku haluaa pukeutua miten haluaa, niin sitten pukeutuu (toki tilanteissa sopivalla tavalla). Ja ole hyvä vaan, sitä nestettä ei kannata laittaa paljoa, koska se vaikuttaa siihen kuinka paksua siitä tulee. Tämän iltasesta ei tullut kovin paksua, mut menettelee. :)

      Poista
  2. Netflixistä on pakko suositella sarjaa 13 reasons. Oletko katsonut? Ideana on itsemurhan tehnyt lukiolaistyttö, jonka 13 tuttavaa ovat syypäitä tapahtuneeseen. Joka jakso esittelee yhden henkilön ja tilanteen. Meillä katsottiin parissa illassa putkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOo, oon kattonut yhden jakson mutta se sitten jäi kesken. Aikomuksena olisi jatkaa jossain vaiheessa. :)

      Poista
  3. Ihanaa, juuri noin pitää elääkin! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. :) Ja se pätee siis kaikille. :)

      Poista
    2. Ai, siis kaikkien pitäisi elää tuon mallin mukaan. En allekirjoita.

      Poista
    3. Olen utelias, mitä siinä et allekirjoita?

      Poista
    4. Sitä, että tuo sinun valitsemasi elämäntyyli olisi se ainoa oikea. Itse en pidä kovinkaan tärkeänä yltiöpäistä kuluttamista ja ostelemista, minkä sinä koe elämästä nauttimisena. Sen sijaan esim. ympäristöarvot, luonnonsuojelu, eläintensuojelu jne. merkitsevät minulle sisällöllistä elämää. Ihminen tulee toimeen loppujenlopuksi aika vähällä, ei tarvitse kerskakuluttaa ollakseen onnellinen.

      Poista
    5. Anonyymi 10.36: sulta tais nyt mennä vähän ohi tän jutun pointti...
      Toisekseen hienoja arvoja nuo sun mainitsemat arvot, mutta oman kruunun kiillottaminen ja omalla "paremmuudella" päteminen on mun mielestä hiukan noloa.
      Mutta siis tässä se idea oli, että kukin saa pukeutua kuten haluaa ja näyttää miltä haluaa, kunhan itse on tyytyväinen omaan ulkonäköönsä. Ja että toisten ulkonäkö/tyyli ei pitäisi olla muille ongelma. Mä ainakin allekirjoitan tän, vaikka mullekkin luonto ja eläimet ovat muuten vaatteita ja materiaa tärkeämpi asia.

      T. Jenni

      Poista
    6. Pitääkö kaikki ymmärtää aina tahallaan väärin? Tässä puhuttiin elämästä nauttimisesta, eikä siitä mikä on siihen oikea tapa! Sinä nautit siitä luonnosta, toinen vaatteista, toinen eläimistä jne. Se on viisautta ymmärtää, että me kaikki nautimme eri asioista. Tärkeintä on olla onnellinen. Täällä ei kovin kauaa olla eikä myöskään voi ikinä tietää, koska se oma tie päättyy. Lopeta sinäkin turhasta valitus ja keskity positiivisiin asioihin juuri sinun elämässä. :)

      Poista
    7. No en kyllä olis omaan ulkonäkööni onnellinen ja tyytyväinen. Silkkaa shittiä tuollanen teksti! Vaikee kuvitella todella sairaalloisen ihmisen olevan tyytyväinen kun peiliin katsoo.

      Poista
    8. Ano 21.18: niin, siihen tarvitaan aitoa, sisäistä onnea, että pystyy olemaan tyytyväinen itseensä ja onnellinen sellaisena kuin on -myös ulkonäöllisesti. Harmi, jos et usko sellaisen tunteen olemassa oloon, mutta toivottavasti kuitenkin saat kokea joskus vielä sen!

      Poista
    9. Kun olen noita Pipsan hienoja luontokuvia katsonut, olen kyllä arvellut luonnon olevan Pipsalle tärkeä. Joku tuossa kirjoittikin, että se muutama anonyymi taisi ihan taiposella tahallaan "ymmärtää" väärin.
      Minua jurppii suurennuslasi kourassa tekstejä lukevat ja kuvia katsovat ihmiset - kyllä niistä kommenteista huomaa, että tarkoitus ei ole osallistua keskusteluun, vaan etsimällä etsiä joku yksityiskohta, jotta pääsee itse pätemään.

      Poista
    10. Pitää ihan tulla katsomaan välillä, miten typeriä, negatiivisiä ja lapsellisia kommentteja ihmiset kehtaa tänne laittaa. Herää kysymys miksi he seuraavat blogia jos se on heidän mielestään niin huono? Minusta ja olen huomannut että monesta muustakin on ihana käydä lukemassa ja katsomassa (ja voimaantumassa) tavallisen naisen elämästä. Täti ihmisenä voin sanoa, että se on todellakin asenteesta kiinni miten elät. Murheita ja vastoinkäymisiä tulee ihan jokaiselle, mutta ei niiden kanssa tarvitse naimisiin jäädä. Tässä Piia on hyvä esimerkki meille kaikille.

      Poista
    11. Mulle on kyllä eläintensuojelu ja luonnonsuojelu lähellä sydäntä. Lahjoitanhan esim. eläinkoteihin ruokaa, lääkkeitä, rahaakin. Hassua että nämä aina unohdetaan, vaikka enpä mä niistä joka käänteessä huudakaan että hei, olen taas lahjoittanut monta sataa.

      Ja tosiaan, tekstissä puhuin kyllä ihan muusta miten asia taas ymmärrettiin. :(

      Poista
  4. hyvin sanonttu tuo loppu. ja ihana mekko yks sun parhaista:)

    VastaaPoista
  5. Mitä työtä nykyään teet? Kun siis puhuit yllä työkaverista ja ymmärsin ettet siivoustyön jälkeen ole töissä ollut, osastoavustajakoulutuksessa kylläkin? 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivoushommia teen nyt. :) Ja opiskelin siis sihteeriksi, jonka aikana en tehnyt töitä.

      Poista
  6. Olet niin oikeassa! Pitää uskaltaa elää ja olla juuri niin kuin on ❤ Se, ketä vaivaa joku toisen ulkoisessa olemuksessa, ni laittakoon silmänsä kiinni. Mekko, laukku, kukka ja sandaalit sopii tosi hyvin siulle ☺ Hyvää loppukesää ja mennään eteenpäin just sellasina kun ollaan 💗😊 Terkuin: Taina =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. :) Nimenomaan näin, jos joku haluaa mennä kesämekossa, sääret paljaana, niin hän saa mennä - oli hän ulkomuodoltaan millainen vain. Katseen saa aina käännettyä pois ja jos sellaista blogia seuraa, niin seuraamisen voi lopettaa. Niin äärettömän yksinkertaista. :)

      Poista
  7. Kokeile käsidesiä puremiin, toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotapa en ole vielä kokeillut, mut kiitos, kokeilen kun viel tulee paukamia. :D

      Poista
  8. Ötökän pistoksiin: Kylmällä suihkuttelu tai saunominen. Ja kookosöljy. Mutta välillä nuokaaan ei tehoa mulle niin kortisoonivoidetta ja allergialääkettä otettava. Tuo sun ylä-asteen tyyli kuulostaa aivan samalta kuin minun, mut se oli muotia silloin �� Nyt kyllä käytän mekkoja erittäin mielelläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole nyt auttanut kortisonivoide eikä allergialääke, siksi sitä miettikin et mitäs muita niitä onkaan.

      Poista
  9. Itikanpuremiin Etono-puikko. Sitä saa apteekista, sopii myös lapsille.

    Kiva mekko!

    VastaaPoista
  10. Oikea asenne! En ymmärrä kenen pyllyä se kutittaa miten kukakin pukeutuu tai miten elämänsä päättää viettää, kunhan sillä ei oikeasti vahingoita toisia. Kaikki ollaan erilaisia. Ois aika tylsää, jos vastaan kävelisi joka päivä vastaan vain omia klooneja. :) Hienoa asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että ois aika kauheaa jos olisimme toistemme klooneja jotka silmät lasittuneina menis vaan eteenpäin. Itse haluan tällä just sanoa, että jos tekee mieli pukeutua jotenkin, mutta ei uskalla tai kehtaa, koska aattelee liikaa muiden mielipidettä, niin rohkeasti vaan uskaltaa. Jos oikeasti haluaa vetää mekon päälle kesällä, tai shortsit, niin siitä vaan. Ja uskallan väittää, ettei kovinkaan montaa vastaantulijaa kiinnosta. :)

      Poista
  11. Se, että on onnellinen siinä ihan omassa elämässään on hieno asia mutta mieti huviksesi minkälaista elämäsi olisi jos et olisi parisuhteessa. Missä, miten asuisit, paljonko ostaisit vaatteita ja muuta krääsää? Olisivatko iltamenot ja osallistumiset tärkeellä sijalla? Mitä jos sinulla olisi 10-vuotias lapsi? Yksinhuoltajana siis? Onnistuisitko samalla tavalla? Niin, voi olla että onnistuisit.
    Jokainen on toki oman onnensa seppä mutta harva parikymppinen äkkää että hänen valinoillaan on loppuelämän vaikutuksia, liittyvät päätöksest lapsiin tahi muihin elämänalueisiin.
    Jos on kaksi laskujen maksajaa, kaksi kesälomamatkan säästäjää taloudessa niin kaikki on vielä varsin hyvin mutta yksinhuoltajana, huonolla koulutuksella ja pienellä palkalla on kusessa.
    Tuo mekko o fine. Onhan sulla vielä R.L:n sinikukka ja musta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä miksi Pipsan pitäisi miettiä millaista olisi yksinhuoltajaäitinä, kun hän ei ole lapsia hankkinut? Jos päättää olla hankkimatta lapsia, niin sitä rahaa jää sitten enemmän ja aikaa iltamenoihin yms. Itsellänikään ei ole lapsia ja en ymmärrä miksi meidän lapsettomien täytyisi miettiä yh-äitien ym rahan tai ajan käyttöä? Jotenkin ihan käsittämätön kommentti tai sitten en vaan ymmärtänyt sitä oikein..

      Poista
    2. No en voi kuvitella itseäni yh-äitinä koska en sellainen ole, mutta tietenkin elämä on silloin tiukempaa ja lapsi tulee ekana. Mutta ei se ole toisen vika, jos toinen on yh-äiti eikä ole varaa. Hatunnoston mie silti annan yh-äideille, ja ylipäätään äideille.

      Poista
  12. Minkäkokoinen tuo mekko on? Suosittelen käymään Nanson outleteissä, niistä löytyy todella hyvin isojakin kokoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en osaa sanoa varmaksi mutta muistikuva on että 52. Pitää joskus käydä kun sinne suuntaan menee. :)

      Poista
  13. Tiedätkö Pipsa, minä niin ihailen asennettasi ja itsevarmuuttasi. Toivoisin, että minulla olisi samanlainen varmuus omasta itsestäni sellaisena kuin olen. Oletko aina ollut samanlainen, siis jo nuoruusiällä? Itse olen hoikka (169cm/56kg), nuorena olin tosi laiha jopa (169cm/46kg) koska se oli ainoa asia jossa tunsin kelpaavani äidilleni ja olevani "riittävän hyvä". Minua kiusattiin ja haukuttiin rumaksi, ja se on jättänyt kovat jälkensä. Nuoruusiästä on kulunut 25 vuotta, ja edelleenkään en näe itsessäni mitään kaunista. Se on raskasta vihata itseään, pitää itseään rumana ja epähaluttavana. Siksi ihailen sinua, ettet anna joidenkin idioottien haukkumisen vaikuttaa omaan kuvaasi itsestäsi :) Kaikkea hyvää sinulle jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä ole ollut näin itsevarma nuorempana, se on tullut kun ikää on kertynyt ja saanut otteen siitä, kuka olen. :) Sun pitää pikkuhiljaa aloittaa ittesi rakastaminen. Mene peilin eteen, katso itseäsi. Katso tarkkaan ja sano itsellesi, että mä tykkään susta. Ja sano itsestäsi jotain kivaa. Kiva tukka, kivat silmät. Löydä itsestäsi se kauneus, koska kaikki me olemme kauniita. Meidät on vain aivopesty luulemaan toisin.

      Poista