10.7.2017

Pirtsakkana metsänlaidalla


Voi hitsit sentään kun missasin hornetin ylilennon, mutta onneksi sentään kuulin sen siinä kun lopettelin hommia. Onneksi tuon voi katsoa netin kautta, vaikkei se sama asia ole. Ehdin sentään torille ihmettelemään Myyn ja Muumipeikon jumppahetkeä, tai jotain sellaista. Samalla kiertelin kukkakojua läpi ja mietiskelin, että pitäisi amppeleita ostaa, mutta niiden raahaaminen yksin bussissa ei innostanut. Torin marjakojuihin oli ilmestynyt vadelmia joten ostin yhden kojun loput vadelmarasiat loppuun. 8kpl vadelmarasioita, joista yhdessä on 250g vadelmia. Nam nam! 28€ maksoin koko satsista ja olen tyytyväinen, kun tuossa joku aika sitten maksoin kolmesta 175g rasiasta 24€. Muista jotka tykkää vadelmista? Sitten kiertelin noita SuomiAreenan kojuja läpi ja Tullin kohdalla pääsin heidän koiransa nuuskuteltavaksi, tuoksuin varmaan aika kivasti kissoilta. Sain tuosta koirasta, Onnista, tehdyn kirjainmerkin. 

Lopulta pääsin lähtemään ja kävin moikkaamassa siinä samalla Hennaa, kun huomasin kivat siniset pampulat, jotka johdatti kävelykadulta Korustudio Linnan suuntaan. Pitäisi sopia Hennan kanssa joku kiva kuvaushetki, jos vain saadaan aikataulut sopimaan. Sitten lähdin käppäilemään ompelijalle päin, kun kävin sieltä hakemassa ihanan kreppimekkoni, joka oli ollut lyhennettävänä. Pituudesta lähti sellaiset 4cm ja nyt mekko on sopiva - edelleen ihan maksimittainen, mutta nyt sen kanssa on helpompi kävellä. Ja lopuksi raahauduin äitini luokse syömään lounasta, mutta se oli vähän virhe kun äiti oli huonolla tuulella ja sain siitä osani. Enpä sitten kovin kauaa hänellä viihtynyt, kun päätin lähteä kotiin. 



Olin tuossa salillakin ja saatiin otettua Ringan kanssa musta treenivideota, eli sellaista on luvassa heti kun ehdin pätkät editoimaan. Kysyin myös Ringalta parit kysymykset, mitä multa on muutamia kertoja kysytty, niin hän sitten selvensi niihin enemmän. Treenit on menneet todella hyvin, enää ei ole sitä ekan kerran kamalaa särkytilaa - älkää silti ajatelko etteikö lihaksissa tuntuisi, todellakin tuntuu, mutta ei vain sellaista särkyä kuin ensiksi. Olen toki nyt muistanut venytellä pikkusen enemmän ja oon aina treenin päätteeksi ottanut magnesiumjuomaa. Ringakin muistutteli nyt kuumien päivien eli kesän aikaan, että pitäisi vesipulloon (josta juon salilla ollessa) lisätä pieni määrä suolaa, koska siinä hikoillessa menettää niitä tärkeitä suoloja. Aateltiin myös että treenaisin tällä 1xvko rytmillä syys-lokakuun asti, jonka jälkeen nostaisin treenit 2xvko. Kuulostaa hyvältä!



Kissat kyllä tykkää vedellä päiväuniaan tuolla ulkohäkissään, vaikka aurinko lämmittääkin - ollaan oltu iloisia että teimme kissoille tuon pikkuhäkin koska ovat siitä tykänneet todella paljon. Emmekä muuten tarvitse kärpäslätkää, koska meillä on Pirpana - the suuri kärpästen metsästäjä. Näin tuossa yksi kerta kun Pirpana saalisti ison raatokärpäsen, ei siinä kauaa mennyt kun popsi sen kärpäsen naamariinsa. Siinä kun kärpänen pahaa-aavistamattomana käppäili, ei tajunnut että Pirpana seisoi kuin suolapatsas ihan 20cm päässä, eikä karvakaan värähtänyt ja sitten NAPS! Sain myös Pirpanasta hauskan haukottelukuvan, ihan oikeasti, kyllä se tässä haukottelee vaikka muulta näyttää.



Ulkona on aivan ihana ilma ja olenkin tässä hyppinyt työpöydän ja Fatboyn väliä. Hyppinyt siksi, kun tykkään nauttia lämmöstä, mutta tähän aikaan ei tuolla pysty olemaan, koska on liian kuuma. Onneksi illemmalla, pikkusen ennenkui itikat ilmaantuu pihalle, on sellainen kahden tunnin hetki kun siellä pystyy olemaan. Mä en tiedä yhtä rennompaa paikkaa lukemiselle, kuin tuolla terassilla ja nimenomaan sillon kun aurinko paistaa. Lähdemme kuulemma illemmalla Yyteriin uimaan ja oon ihan innoissani - tiedättehän, vesipeto kun olen, niin aina kun on tiedossa uintimahdollisuus, niin minä innostun. Isäkin joutui aikoinaan kun olin pikkulapsi, niin lahjomaan että sai mut ylös vedestä. Ja tulipahan sellainenkin muisto mieleen. kun kerran mentiin ystävän kanssa Yyteriin uimaan ja silloin oli elokuun loppu. Silloin oli ensinnäkin todella pimeää, eikä merivesikään ollut kovin lämmintä, mutta uimaan oli pakko mennä.


Mekko - Nanso

Kaulakoru - Siljalta

Laukku - Furla

Tennarit - KooKenkä


Oltiin tossa viikonloppuna kaveripariskunnan luona, herkuteltiin vohveleilla ja pelattiin 90-luvun Trivial Pursuit peliä. Vieläkin naurattaa tuo yksi kysymys, joka kuului näin: "Minkä nautintoaineen myynti kiellettiin Manner-Suomessa vuoden 1995 jälkeen?" ja minä menen polleana vastamaan jotta JUUSTO. Kaikki repes nauramaan, että kyllä vain, juustohan se nautintoaineena kiellettiin. En tiedä mikä muhun oikein meni, mut niin spontaanisti se sieltä suusta tuli ja ei, en ollut nauttinut illan aikana mitään nautintoaineita. Tämä samainen pariskunta tuli sunnuntaina meillä käymään, tarjottiin heille muussia ja itsekalastettua haukea (+ salaattia). Samalla Sulo sai taas tutustua koirakaveriinsa, joka imuroitti kisujen loppuraksut (ihan luvalla).  

Kun lähdettiin pois, niin pyysin miestäni nappaamaan musta asukuvat, joten ajettiin vähän kauemmaks tämän kaveripariskunnan talolta ja löytyi tuollainen hauska suoran pätkä, josta päästiin suoraan pikatielle ja kotiin. Mä tykkään kyllä tästä kokonaisuudesta, tuo Nanson keltainen mekko oli aivan loistovalinta, sopivan kepeä pidettäväksi vaaleiden tennareiden kanssa. Noita tennareita saa muuten taas KooKengästä. Päätin myös laittaa tähän tuon Siljalta saamani kaulakorun, jonka hän osti Tallinnasta. Oon saanut kerättyä itselleni kokoon muutamia epäonnistuneita asukuviakin, joten pääsette niitä ihastelemaan jossain vaiheessa. Noita epäonnistuneita kuvia tulee oikeastaan silloin vain, kun joku muu ottaa musta kuvia. Nytkin mies sai musta sellaisen kuvan missä näytän aika hauskalta. 

65 kommenttia:

  1. Ihana kesäloma sulla. Oletko saanut terveydenhoitoalan sihteerin töitä vielä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla kyl mitään lomaa enää ole, eikä ole vielä tärpännyt noissa kuvioissa.

      Poista
    2. Oletko siis töissä jossakin tällä hetkellä? Ilmeisesti kuitenkin vanhoja töitäsi, jos ei vielä uusi ala tärpännyt :)

      Poista
    3. Ootko laittanut hakemuksia useampaan paikkaan?

      Poista
    4. Olen jossakin hommissa ja olen laittanut hakemuksia niin moneen kuin on pystynyt. :)

      Poista
    5. Tiedätkö onko muut "kurssikaverisi" työllistyneet? Se on jännä kun eri alueilla on eri alojen ihmisistä pula: täällä on huutava pula osastonsihteereistä.

      Poista
    6. En tiedä muuta kuin sen, että muutama on päässyt kesätöihin harjoittelupaikkaansa. Ja noinhan se on, eri puolilla on erilaiset asiat. Harmillista mutta itselläni ei ole mahdollista lähteä muuallepäin Suomea töiden perässä. :(

      Poista
    7. Miksei? Eihän teillä ole lapsia. Ne voisikin 'rajoittaa' töihin menoa muuualle. Kissat nyt tuskin rajoittaa, kai se mies nyt katit osais hoitaa.

      Poista
    8. Joo, ei ole lapsia ei, mutta ei siltikään ole mahdollisuutta lähteä muualle töihin enkä sitä halua tarkentaa tämän enempää blogissa.

      Poista
    9. Ei kai ne lapset ole ainoa asia jotka voi estää töiden perässä muuttamisen? Itsellänikään ei ole lapsia, mutta en todellakaan muuttaisi töiden perässä mihinkään, työ ei voi määrätä koko muutakin elämää.

      Poista
  2. Miksi treenaat vain kerran viikossa? Eihän siinä tapahdu juuri mitään kehitystä ja hyöty painonpudotuksenkin kannalta minimaalinen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska se on aluksi ihan riittävä, mutta odottele tuota videota. Siellä on tähän liittyvä juttu. :)

      Poista
  3. Vadelmat on kyllä parhautta. Mikä se vastaus on? Siis kun ei ole juusto. Hitsi, mitähän sun päässä pyörii, kun suusta tulee JUUSTO. Se vaarallinen herkku!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! Se oikea vastaus oli nuuska. :D En ees tiedä miksi sanoin juuston vastaukseksi, se tuli kuin tykin suusta. :D

      Poista
  4. Ihanan pirteä mekko!

    Pakko sanoa tuosta hikoilusta ja "suolojen menetyksestä", että ruoan mukana ne tulee sataprosenttisesti takaisin. Suolan lisääminen juomiseen on täyttä fuulaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihan asiaa, varsinkin sellaisessa treenissä jossa hikivesi valuu. Suosittelen googlettamaan salitreeni ja suolan saanti, sieltä tulee juttua enemmän.

      Poista
    2. Suola ainakin lisää nesteenkeräytymistä ja siten turvotusta.

      Poista
    3. Googletin salitreeni ja suolan saanti. Lukaisepa tämä: http://gains.fi/suolan-rooli-salitreenissa/
      Et tarvitse suolaa salitreenin aikana. Lukaise tämä juttu ihan ajatuksella ja mieti asiaa uudelleen. Pyydä myös Ringaa lukemaan tämä ja kysy häneltä miksi suosittelee suolan lisäämistä sinulle.

      Poista
    4. Luitkohan itse oikein ajatuksella tuota tekstiä. Jos saa paljon suolaa ruuasta, jos ei hikoile paljon, ni ei sitten kannata lisätä suolaa. Jos syö vähäsuolaista ja isokokoisena treenatessa hikoilee paljon, kuten minä itse, niin suolalisästä ei ole mitään haittaa. Itsellä suolan puute sai todella huonon olon. Kuvittelin sitä alhaiseksi verensokeriksi, mutta todellisuudessa kaipasin suolaa.

      Poista
    5. Tiedätkö mitä tarkoittaa paljon ja kauan treenaava ja paljon hikoileva? Sitä ei ole kerran viikossa salilla käyvä ihminen.
      On eri asia ottaa lisää suolaa kun treenaa useamman kerran viikossa pari kertaa päivässä vs. kerran viikossa. Liika suolansaanti on edelleen isompi ongelma kuin se, että hikoilisi suolaa liikaa.

      Poista
    6. Mielestäni nyt kun eilen treenasin salilla ja join suolavettä (ei sitä suolaa sinne kilokaupalla laiteta), niin mielestäni jaksoin paremmin. Ei tullut sellaista totaalista uupumista lopussa, eikä huonoa oloa. Ja näistä mielestäni luin jotain jossain, ainakin tuosta huonosta olosta ja suolasta. Natriumarvot kun laskee, niin tulee huono olo. Mulla on noita ollut ennenkin ja oon sillon yleensä juonut lasillisen suolavettä ja olo kohentuu nopsaan.

      Poista
  5. Nätti asu! Nuorekas ja tyttömäinen.

    VastaaPoista
  6. Kyllä on kiva lukea sun kuulumisia. Näin lomalla laiskotellessa varsinkin, kun on aikaa.😊 Toi keltainen mekko sopii sulle upeesti. Oot auringonpaistetta koko nainen.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että oot tykännyt lueskella. :) Vai auringonpaistetta, onhan se kyllä aika totta kun aurinko tuolta paistaa suoraan muhun. :D

      Poista
  7. En ole ostanut vadelmia, kun ne on niin kalliita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi jos sielläpäin on vielä kalliita, mut onneks ne halpenee jossain vaiheessa. :)

      Poista
    2. 14 euron kilohinta on aivan liikaa meikäläisen tuloilla...

      Poista
    3. Onhan se iso hinta, mutta kun sitä on saatava, niin sen maksaa. :D On ollut kiva syödä aamupuuron kanssa. :)

      Poista
  8. Keltainen on kyllä tän kesän väri, oon itsekin lämmennyt sille hitaasti mutta varmasti. Toi mekko väreineen sopii sulle kuin nenä päähän :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiva kuulla että säkin oot lämmennyt keltaiselle. Joko siis kaapista löytyy joku keltainen siedätysvaate? :)

      Poista
  9. Hauska toi juusto!

    VastaaPoista
  10. Voi suloa ja koirakaveria <3 musta on aina hellyttävää kun eri eläinlajit tulee toimeen :)
    Mitä tulee tohon treenailuun niin mun mielestä tuo kerta viikkoon on hyvä alotus. Ensin siitä edes yhdestä kerrasta kannattaa tehdä rutiini ennenkuin lisää määriä. Monilla loppuu jo pelkkä innostus siihen että alotetaan liian isoilla määrillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo ja koirakaveri tulevat oikein loistavasti toimeen. Tosin jos koiruus vähän liian innokkaasti menee liki, niin sitten Sulo ottaa käpälät alleen. :D Mutta jos koira olisi talossa vaikka parikin päivää, niin epäilen että Sulo ja tämä koira olisivat ylimmät ystävykset.

      Näinhän se menee, eli kaikki kannattaa aloittaa rauhallisesti eikä heti vetää jotain 3x viikossa. Vaan sinne noustaa pikkuhiljaa. Sitä paitsi mä liikun kuitenkin viikon aikana muutenkin, eli yksi salikerta viikossa ei ole ainoa liikunta mitä teen. Näin kesäisin tulee pyöräiltyä. :)

      Poista
  11. Hyvännäköinen mekko, just sopiva rentoihin aurinkoisiin päiviin. H&M:ssä oli muuten samanlaisia eri kuoseilla siellä normimalliston puolella, olen ite kokoa 48/50 ja koko L meni heittämällä päälle (ei tietty niin pussittavana kuin ehkä tarkoitettu, mutta silti kivan näköinen mielestäni). Jos tykkäät tuosta mallista, niin kannattaa käydä kurkistamassa :)

    Onko teillä muuten reissusuunnitelmia, vai nautitteko kesästä kotikulmilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Ai onko siellä samanlaisia. Kiva tietää, vaikka en nyt usko että itse hommaan noita enempiä. :) Kiitos silti vinkistä muita ajatellen. :)

      Meillä on jotain suunnitelmia, mutta olemme kyllä kotikulmillakin kun ei tässä oikein voi kovin pitkiä reissuja ajatella. :)

      Poista
  12. En oikein ymmärtänyt tuota Hornetin ylilentoa, onko se teilläpäin sitten jotenkin harvinaista. Vai miksi sinun piti mennä sitä katsomaan? Meillä se on jokapäiväistä, että koneet pauhaa suoraan talon päällä ja tekevät harjoituslentoja matalalla. On tosi hermostuttavaa olla kesällä ulkona siinä metelissä ja toivoisi ne koneet lähinnä hornaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikohan se ylilento, kun oli SuomiAreenan avajaiset? Ainakin jossain Maikkarin uutisissa näytettiin eilen.

      Poista
    2. Kyllä ne hornettien ylilennot aika harvinaisia on suurimmassa osassa suomea. Sä ilmeisesti asut lähellä niiden lähtöpaikkaa, jos ne ihan joka päiväisiä on. Täällä hornettien lennoista annetaan "melutiedoite" muutaman kerran vuodessa, kun harjoittelevat pimeän lentoja, tms. Ja lentireitti kulkee tästä yli, mutta vaikka varuskuntakaupungissa asunkin, niin aika harvinaisia nuo hornettien ylilennot lopulta on.

      Poista
    3. Juu, kyseessä oli se SuomiAreenan avajaiset ja siinä ollut hornetin ylilento. Kuulin kyllä äänen, mutta jäi näkemättä. Ja joo, on ne meilläpäin harvinaisia. Siksipä se kai olisi kiinnostanut nähdä. :)

      Poista
  13. Mä odotan että meidän komeat vattupuskat alkavat kypsyttää satoa. Vadelmat on vaan niin parhautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Viime kesänä istutettiin ja meillä on myös mansikkaa, tyrni- ja saskatonpensaita sekä pikkuisen mesimarjaa. On toki pakolliset herukkapensaatkin. Mustikat ja puolukat kerätään metsästä, en voi kuvitellakaan ostavani kalliita marjoja kaupasta.

      Poista
    2. Kiva kuulla että teillä on näitä pensaita. Oon itekki miettinyt, mut en oo tehnyt asian eteen viel mitään. Mansikkamaakin ois kiva, mutta nuo rusakot mietityttää et meneekö ne sinne sitten penkomaan. Et mie oon toistaseks ostanut omat marjani kaupasta tai toreilta. :)

      Poista
  14. Mitä mieltä olet entisestä tyylistäsi tai vaatteistasi, joita käytit esimerkiksi vuonna 2014? Onko tyylisi mielestäsi kehittynyt? Olisi mielenkiintoista, jos tekisit joskus jonkun postauksen, jossa vertaisit vanhaa ja nykyistä pukeutumistyyliäsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa se on kehittynyt, kun ikää on tullut lisää. Kiitos hyvästä postausideasta. :)

      Poista
  15. Mä inhoan myös Hornetin jylyä, onneksi harvoin lentelee meilläpäin. Mä olen harkinnut salilla käymistä ihan lihaskunnon kehittämisen takia, mutta jotenkin miellän sen tylsäksi aiempien kokemusten valossa.

    Tykkäätkö tanssimisesta? Se on hyvää ja tehokasta liikuntaa. Ja vaihtoehtoja on lukuisia! Kävin itse joskus zumbassa ja kuntotanssissa, hyvin hiki lensi, ja oli kaikenlaisia osallistujia.

    Mut joo, painonpudotuksessa syöminen on se ratkaiseva tekijä, liikunnalla ei sinällään laihdu, mutta se tukee tietysti muuten kehonhuoltoa.

    Mä oon ostanut viimeiset 2-3 vk mansikoita lähes joka päivä, nam! Vadelmia en pysty syömään happamuuden takia. Lapsena vadelmat olivat kyllä suurta herkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään mä yksikseni tanssia, mutta en ole kokeillut tuollaista ns. liikuntatanssia. Itse oon kyl tykännyt salillakäymisestä, varsinkin kun tuo Wellgo Training Center jossa itse käy, on todella mukava. Mukava henkilökunta, mukavat kanssatreenaajat, miellyttävä kaikinpuolin. Mut tosiaan, se ruokahan on kaiken A ja O. Harmi vaan et nyt mulla on sen kans ongelmaa mut kokoajan tappelen. Et saisn tasoitettua.

      Poista
  16. Kiva, kesäinen asu. Keltainen väri sopii sulle hyvin ja tennarit tekevät asusta rennon.

    -Elina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kaikki tosiaan sopii tässä asussa yhteen. Pirtsakka ja rento. :)

      Poista
  17. Aiotko mennä Jazzeille?

    VastaaPoista
  18. Niistä ulkomaisista vadelmista vielä senverran, et kirjoitun aiemmin etten ikinä söisi keittämättä niitä. Ja syy on se, että ulkomailla kasvatetit ja tuodut vadelmat lannoitetaan siellä suoraan ruiskuttamalla eläin - ja ihnisvirtsaa/ulostetta niihin. Sekä valviran sivulta voit lukea, että siellä käsihygienisuudesta ei ole tietoakaan ja käsinhän niitä siellä käsitellään... yäk..😣 kuvottaa ajatuskin et laittaisin suuhuni suoraan sellaista shittiä😨

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkomaisista vadelmistahan on varoitettu, että ne pitäisi aina keittää. Niistä on saatu bakteerien aiheuttamia vatsatauteja. Itseäni ainakin ajatteluttaa monessa mielessä ulkomaiset marjat, mutta onneksi on kotimaisia saatavilla ja pakastimet keksitty.

      Poista
  19. Kiva mekko 😊👍🏻 Koska tulee treenipostaus?😊

    VastaaPoista
  20. Eikös se keltainen ollut viime kesän väri??

    VastaaPoista
  21. Totta tuo mitä ano 12.15 kirjoitti ulkolaisista vadelmista. Plus että lisäksi niihin ruiskuttavat toki myös muuta myrkkyä säilyäkseen, löytynee sekin tieto valviran/eviran sivuilta. En myöskään keittämättömänä suuhuni pistä.

    VastaaPoista
  22. Mikä on kirjainmerkki?
    Postaus oli aika vaikealukuinen enkä ymmärtänyt kaikkia lauseita, lauserakenteisiin kannattaa kiinnittää huomiota.

    VastaaPoista
  23. Mä olen asunut vuosikymmeniä ulkomailla enkä keitä marjoja, koska muutenhan en saisi koskaan mitään vitamiineja, jos vain Suomessa voisi syödä marjoja turvallisesti, muualla ei. Mitään ongelmaa ei ole niistä tullut. Eli ehkä täällä asuessa sitten bakteerikanta muuttuu, kun enemmän minusta Suomesta kantautuu uutisia noista vatsatautiepidemioista kuin täällä ulkomailla. Olen tyytyväinen, kun uskallan ottaa elämän täällä rennosti ja nauttia elämästäni kaikista varoituksista huolimatta, että ulkomailla kaikki on niin vaarallista, ruuasta alkaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se varmaan tuoki on, että sulla on siellä eri bakteerikanta kuin meillä täällä. Mä oon syönyt ulkomaisia marjoja kuumentamatta, enkä ole niistä koskaan saanut mitään. Pahentuneesta salaatista kylläkin, joka oli siis suomalaisista kasviksista tehty. :)

      Poista