5.2.2018

Áhkkán takissa on hyvä reippailla


Oon tässä riehunut kissojen kanssa ja musta tuntuu että Sulo on arvostanut sitä, koska nyt se nukkuu tuossa takan vieressä ja KUORSAA. Kyllä vain, kissakin voi kuorsata - meillä sitä tekee Sulo. Likkojen oon kuullu vaan tuhisevan. Sulo olisi halunnut uloskin ja näin päättelin siitä märinästä jonka hän päästi, kun näki mun laittavan ulkovaatteita päälle (kävin hakemassa postit), mutta en viitsinyt ottaa mukaan kun ulkona on kylmä. Olin nimittäin Sulon kanssa tuossa yks toinen ehtoo ulkona ja poika olisi muuten tykännytkin olla, mutta ilmeisesti varpaat kastui tai kylmettyi, koska nosteli kokoajan tassujaan. Oonkin nyt miettinyt, että pitäisikö hänelle ostaa sellaiset tassujalkineet jollaisia olen nähnyt myytävän Mustissa&Mirrissä. Tällaisena kokeile ensin itse tyyppinä yritin väkertää vanhoista sukistani pojalle jonkinlaisia suojia, mutta hänpä sai ne tuosta vaan irti.


Ja kissanvaatteista onkin helppo hypätä lastenvaatteisiin. Meillä kun on edessä kahden kummilapsen synttärit, nuorimman ja vanhimman, niin pitäisi jotain lahjaa miettiä. Vanhimmalle pojalle oon jo löytänyt lahjan, mutta tytölle se onkin vaikeampi vaikka saimme kasan vaihtoehtoja joista valita. Mä kun sain päähäni että haluan löytää tytölle söpön sadehaalarin. Netistähän niitä muutama löytyikin, mutta kun mä oon välillä semmonen että se pitäisi löytyä ihan kivijalkamyymälästä. Tiedättekös, että pääsisi hypistelemään ja myhäilemään, että ostaakko vai eikö. Kenties käyn huomenna kurkkaamassa muutaman kaupan valikoimat läpi. Saa toki myös vinkata!


Käytiin eilen sunnuntaina Reposaaressa, kun oli niin kaunis keli. Aurinko paistoi, lumi narskui kengän alla ja siihen vielä kivan pirteä pakkanen. Siinä meni puolitoista tuntia aika nopsaan ja olisi siellä vielä pitempäänkin kelvannut olla, ettei ainakaan kylmän takia ollut kiire pois. Oon sitä miettinyt, että olisi ehkä pitänyt ostaa koti jostain tuolta suunnalta, kun sydän tahtoo aina vetää sinnepäin. Eikä muuten oltu ainoita jotka tuli tuota ihanaa Reposaaren takarantaa ihastelemaan. Suosittelen käymään, jos et ole vielä piipahtanut. Paikka löytyy ehkä paremmin jos pistät etsintään Reposaaren Linnakepuiston. Vinkkinä silti, että kannattaa olla varovainen kun tuonne "jäälle" menee, kun varsinkin lähellä vesirajaa saattaa lumessa olla onkaloita, ettei se Ahti nappase jonkun toisen koipea hyiseen valtakuntaansa.

Pakko kehua tässä kohdin, kun olen tuota Ahkkan takkia ehtinyt muutamaan otteeseen käyttämään, kiitoksia tänne noiden reilumpien pakkasten saapumisen, että on todella hyvä takki. En siis yhtään ihmettele miksi Ahkkan takkeja on niin kovasti kehuttu. Vähän tämä on tällainen tasapötkö, mutta eipä se tuolla reippaillessa haittaa. Takissa on toki kiristysnauhat tuossa "vyötäröllä" (enemmän oikeastaan rintojen alla), mutta mielestäni se kiristää takkia vain selkäpuolelta. Lisäksi mun pitää tutkailla tuota hupun kiristysmekanismia, kun sellaisenaan huppu on liian iso ja peittää koko pääni jos vähänkin katson alaspäin. Naureskelen aina kun saan hupun naamani eteen, että kuka sammutti valot. Onneksi takin tärkein ominaisuus on se, että sillä pystyy liikkumaan miten päin vain (jep, jopa päällään voi olla) ja sen kanssa ei tule kylmä. Mullakin on tuolla alla vain yksi neulepusero ja hyvin tarkeni. Ai niin, tuosta korkeasta kauluksesta en ole niin ihastunut, mutta jos vaan kävelee eikä päällään yritä olla, niin menee toki, silleen hammasta purren.


Tuolla takarannalla ollessa ja auringonlaskua tuijottaessa tuli mieleen idea että olisi kiva noilla my day videoilla näyttää teille muutakin Poria, kuin aina sitä keskustaa. Keskusta toki on helppo, kun siellä on kaikkea. Mut jos niinku menisi oikein tarkoituksella johonkin tiettyyn paikkaan Porissa ja kuvailisi siellä, näkisitte (mahdollisesti) maisemia ja samalla höpöttelis niitä näitä. Ollaanhan me käyty jo Reposaaressa (se kerta kun Ahti melkeen vei mut mennessään) ja Yyterissä, eli joku muu paikka olisi hyvä. Kallo ja Mäntyluoto voisi olla yksi paikka, koska en muista että siellä olisin vielä kuvaillut. Ja saa muuten myös ehdottaa paikkaa, mihin lähtisin kuvailemaan. Intoa kuvaamiseen toi myös tuo uusi Gorillapod. 

37 kommenttia:

  1. Onko tuossa takissa hupun karvareunus aitoa karvaa vai tekosellaista?

    VastaaPoista
  2. Mikä koko sulla on takista?

    VastaaPoista
  3. Kauniit maisemat ja kiva takki <3 mun kissa ei tykänny yhtää olla talvella ulkona :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Meillä kyl tykätään tiettynä hetkinä olla ulkona ja Sulon kanssa voi mennä valjaissakin, tosin nyt kun on lunta niin ei tykkää olla siellä kauaa ja siks epäilen et semmoset tossut vois olla hyvä.

      Poista
  4. Meillä on tykätty Ticket to Heaven -merkin vaatteista. Löytyy vaikka mitä :) et kertonut kokoa, joten en voinut etsiä tarkemmin, mutta kurkkaa vaikka täältä (https://lekmer.fi/ticket-to-heaven/s/1552).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, pitää tutkailla. Etsinnässä on siis koko 80cm. :)

      Poista
    2. Tuolla oli ainakin vaaleanpunaista valkoisilla tähdillä tarjolla :)

      Poista
  5. Kannattaa kyllä Sulolle niitä tossuja kokeilla, ne pienten koirien koot on varmaan ison kissan tassuun sopivat. Ei tarvi ulkoilusta tykkäävän pakkasen takia jäädä sisälle :)
    Meillä on koiralle tossut, mutta se inhoaa niitä niin paljon, että ei päästä pihan yli ennenkuin on vähintään yksi tossu poissa pelistä... :D Oon jo luovuttanut, tossut tulee käyttöön vasta kun pakkanen menee reilusti yli 20, muulloin on vain takki päällä kylmällä ilmalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voisi olla ehkä viisasta lähteä sovittelemaan. :D Kun muutenkni poika tuntuu tykkäävän ulkona oleilusta. Ei se kylmä ilma siis haittaa, mutta tassujen kastuminen/kylmetys tuntuu häiritsevän. Ja luinkin jostain että kissojen tassut on tosi herkät. Voin kuvitella ettei koiruus oikein sellaisista ilahdu. :D Muistan kun meidän Chihulle äiti kutoi villapaidan niin oltiin se päällä niin jäykkänä. :D Kunnes sitten vähän löystyi niin oli kivempi mennä.

      Poista
  6. Minusta olisi kiva nähdä joku takkikuva asusteilla stailattuna. Nyt oli kivat talviset kuvat, mutta paljaat kädet toi vilunväreet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää joskus yrittää ottaa. Ei kovin helppoa kun pitää aina pyytää mies avuksi. :D

      Poista
    2. Onhan sulla kameraan jalka olemassa. Ota se mukaan ulkoilemaan kanssasi ja ei muuta kuin kuvia räpsimään 😊

      Poista
    3. On toki, mutta ei se oo niin yksinkertainen asia siltikään. :)

      Poista
  7. Sadehaalari on aivan loistava lahjaidea, ex-päikyn työntekijä tykkää ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, en voi ottaa kunniaa sen keksimisestä. Sain siis lahjavinkit joista itse sai päättää että mitä haluaa ostaa. :) Sadehaalari kuulosti kivalta.

      Poista
  8. Onko tuo takki 52 vai 54 kokoa?

    VastaaPoista
  9. Todella hienoa että olet alkanut satsaamaan ulkoiluvaatteisiin kunnolla. Nytkin kuvan takki on juurikin sopiva talviseen reippailuun. Muistan vielä kun vuosi pari sitten vastustelit kovasti parkatakkeja ja et ollut muutenkaan kiinnostunut ulkoiluvaatteista. Hyvä että mielesi on tässä asiassa muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, mä muistan sen ajan kans. Mulla kun oli ajatus että nuo parkatakit on semmosta kankeeta tai penteleesti rapisevaa kangasta, joita kumpiakin inhoan. Mut nyt kun huomasin et nehän on ihan kivaa, niin on tullut sit muutamat hommattua. :) Toki tää Ahkkan takki vähän rapisee, mut ei oo semmonen rapina et hermot menis :D Ja tottakai se mieli muuttuu, kun ikää tulee ja tässä tapauksessa tuli huomattua ettei ne kaikki parkatakit ole semmosia kamalia :D

      Poista
    2. Kuinka monta parkatakkia sulla on?

      Poista
    3. Mitä opimme eli ennakkoasenteet on ihan turhia ;)

      Poista
    4. Kaksi parkatakkia löytyy. Ja joo, ennakkoasenteet on vähän turhia mut ei niistä silti koskaan pääse eroon.

      Poista
  10. https://m.iltalehti.fi/kotimaa/201802042200719081_u0.shtml

    Auta kissataloa keräyksen mainostamisessa

    VastaaPoista
  11. Ihania maisemakuvia <3

    VastaaPoista
  12. Tälläselle vilukissalle toi takki olis sitten hyvä. Kuka noita takkeja myy.
    Mä tykkään ostaa kaupasta, juuri sen vuoksi, että pääsee "käplimään" ihan paikan päällä tuotteita.
    Ihana maisemakuva tuossa lopussa.
    >Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellos nyt ainakin myy noita takkeja, muista liikkeistä en tiedä. En siis tiedä myykö mikään liike Suomessa näitä.

      Poista
  13. Meillä suosikki-merkit lapsen ulkovaatteissa olleet Ticket to heaven, polarn o pyret ja racoon. Noilla ollut tosi kestäviä ja laadukkaita vaatteita ja löytynyt tarpeeksi tyttömäisiä meidän makuun. 😊

    VastaaPoista
  14. vai 56 tai 58?

    VastaaPoista
  15. Jesper Juniorilla oli pinkki sadehaalari. https://www.jesperjunior.fi/lasten-ulkovaatteet/sadevaatteet/lasten-sadehaalari-p-10929.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, mä näinkin tuon mutta jostain syystä tää ei innosta. Tätillä on vaikee vaatemaku :D

      Poista